30.10 Vihdoin perillä

Lentokoneessa on surkeaa nukkua. Finnairin koneessa sain vielä päivällä torkuttua, mutta tässä koneessa oli niin vähän tilaa, että rentoutuminen oli mahdotonta. Tunnit kuluivat pyöriskellessä, kunnes lopulta päätin luovuttaa ja siirtyä katsastamaan lennon viihdetarjontaa. Riemastuin osuessani kanavalle, jossa pyöri Aristokatit-piirretty. Shahalapumppiee! Kun katselee piirrettyjä elokuvia hiukan vanhempana, kiinnittää huomiota aivan eri asioihin kuin nuorempana: upeaan piirrosjälkeen, hahmojen uskottavuuteen, vuorosanojen sopivuuteen ja tässä tapauksessa erityisesti alkuperäisäänien vertailuun suomalaisten kanssa. Nostalgian lumoissa vierähti hiukan yli tunti, minkä jälkeen siirryin seuramaan sairaalloisen ylipainoisen perheen ruokatapojen siivousoperaatiota: hedelmiä ja vihanneksia sisään, sokereita ja rasvoja ulos. Samalla söin hyvällä ruokahalulla munakkaasta, makkarasta, vaaleasta sämpylästä, suklaapatukasta ja virvoitusjuomista koostuvaa aamiaistani.

Hong Kongiiin saavuttuani suurin haaste oli löytää hostelli. Ohjeet kuulostivat pelottavan monimutkaisilta eikä varoitus apua tarjoavista huijareista paljoa lohduttanut. Siksi olikin yllätys, kuinka helposti kaikki sujui. Bussi oli hieno ilmastoitu lentokenttäbussi, jossa näyttötaulu kertoi seuraavan pysäkin nimen ja numeron ja esitteestä saattoi lukea oman hotellinsa bussipysäkin numeron. Silti onnistuin ajamaan yhden pysäkin liian pitkälle, kun en tajunnut painaa nappia…






Ensimmäinen ajatus bussilla ajaessani oli se kuinka pieneksi ihminen voikaan itsensä tuntea. Hong Kongin lähiöt eivät nimittäin koostu Helsingin tapaan muutaman kerroksen kerrostaloista ja niiden viereen sovitetuista pientaloalueista, vaan yli 50-kerroksisista pilvenpiirtäjistä, jonne on tungettu asumaan alueen lähes 7 miljoonaa ihmistä. Mietin miltä tuntuisi olla yksi noista ihmisistä. Itsetunnon rakentaminen ja ainutlaatuisuuden kokemus voisi ainakin olla hiukan vaikeampaa.

Vaikka rakennukset eivät sinänsä silmiä hivelleetkään, lähiöryppäinä ne muodostivat vaikuttavan näyn ja koska rakennukset eivät vieneet paljon maa-alaa, niiltä jäi tilaa myös vehreille kukkuloille, joista Hong Kogin saaret koostuvat. Lopulta nämäkin kuitenkin katosivat kun bussi sukelsi keskustan asfalttiviidakkoon.

Hostellini sijaitsi Chungking Mansions – nimisessä sekavassa ja hiukan epämääräisessä ostoskeskus- ja majoituskompleksissa aivan kaupungin keskustassa. Samassa 20-kerroksisessa rakennuksessa oli noin 30 hostellia ja muuta majoitusliikettä, ravintoloita, pikkukauppoja ja katukauppiaita. Missä tahansa muussa kaupungissa tällainen rakennus olisi piilotettu jonnekin hiukan kauemmas keskustan laitamille pois turistien silmistä, mutta täällä sen sijainti kuvasi suhteellisen hyvin kaupungin luonnetta – vanhaa ja uutta sekoittuneena toisiinsa mitä erilaisimmin tavoin. Kaiken lisäksi aivan tämän ränsistyneen rakennuksen vieressä oli ostoskeskus, jossa oli Versacen, Pradan, Luis Vuittonin ja Manolo Blahnikin liikkeet sekä korttelin päässä yksi Aasian hienoimmista hotelleista, The Peninsula. Kadulla näkyi sekä köyhiä katukauppiaita että bisnesmiehiä puvuissaan. Hiukan epäluotettavan näköisen elektroniikkakaupan vieressä oli timantteja myyviä koruliikkeitä ja niin edelleen.

Hostellikin löytyi helposti sekavasta rakennuksesta ja huoneenikin oli heti valmiina. Ensi näkemältä huone näytti järkyttävältä: sänky ja hiukan tilaa kävellä sen vierellä sekä kylpyhuone tai oikeastaan suihkukoppi, johon oli tungettu myös vessanpönttö. Suihkussa käytiin siis pöntön päällä.
Toisaalta kotona internetissä hostelleja vertaillessani olin entisten asiakkaiden kommenteista ymmärtänyt tämän olevan erittäin yleistä Hong Kongissa. Testauksen jälkeen totesin suihkun itse asiassa olevan oikein toimiva. Sänky oli länsimaalaisille mitoitettu, ilmastointi toimi hyvin ja huoneessa mahtui kävelemäänkin hiukan (nämä kaikki piirteet kuuleman mukaan epätavallisia tässä kaupungissa). Ainut todellinen ongelma oli patja, joka oli lähes yhtä kova kuin lattia. Koska en lentokoneessa ollut nukkunut lähes ollenkaan, rojahdin sänkyyn odottaen unen tulevan silmänräpäyksessä. Olin kuitenkin niin yliväsynyt, etten saanut unta pariin tuntiin.

Muutaman tunnin päästä heräsin lähes yhtä väsyneenä, mutta pakotin itseni ylös, jotta saisin unta seuraavana yönä, joka alkaisi jo noin 5 tunnin kuluttua. Ikkunattomassa huoneessa eristyksissä istuskeleminen tuntui ahdistavalta, muttei läheskään yhtä ahdistavalta, kuin ulos lähteminen täysin vieraaseen suurkaupunkiin. Keräsin kuitenkin itseni ja uskaltauduin hissin luokse vain todetakseni sen olevan pois käytöstä. Onneksi yksi toinen vieras oli juuri matkalla alas ja näytti minulle takaportaikon, joka johti katukauppiaiden kansoittamalle sivukujalle. Hän kertoi myös mistä löytäisin lähimmän ruokakaupan.

Koska ikkunattomassa huoneessani en ollut pysynyt ajan tasalla auringon liikkeistä, minulle oli yllätys tajuta illan jo pimenneen. Tosin tämä ei paljoa muuttanut, sillä samalla syttyivät kaupungin miljoonat valot.

Valotaulujen viidakossa supermarketin löytäminen ei ollut aivan yksinkertaista. Muutaman minuutin edestakaisin pyörittyäni luovutin ja päätin toteuttaa ainoan Hong Kongille asettamani tavoitteen: käydä syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Kävelin sisään ensimmäiseen silmääni osuneeseen ravintolaan, joka oli sattumoisin juuri siinä missä supermarketin oli pitänyt olla. Tilasin kananuudelikeittoa ja kauhistuksekseni sain ruokailuvälineiksi vain puikot. Epäillen yritin nostaa muutaman nuudelin lautaselta ja hämmästyksekseni onnistuin heti. En ollut koskaan aiemmin onnistunut syömään puikoilla, joten Hong Kongissa täytyi olla jonkinlaista kiinalaista taikaa.





Vaikka Mama-nuudelit S-marketin hyllyltä ovatkin oikein hyviä, nämä nuudelit olivat gourmet-ruokaa niihin verrattuna. Kiinalainen teekin maistui oikein hyvältä ja tunnelmaa nostatti vielä naurettavan halpa hinta, jolla Suomessa oli saanut puolikkaan kevätkääryleen. Tyytyväisenä palasin neonvalojen loisteeseen ja eksyin muutaman korttelin päässä levykauppaan. Korvasin halvan ruokailun tuhlaamalla muutaman kymmenen euroa levyihin ja lähdin entistä tyytyväisempänä takaisin hostellille. Ainut harmittava asia oli West Wingin seitsemäs kausi, joka jäi kaupan hyllylle väärän DVD-alueen takia.

29.10 Matkaan

Lähtöaamu meni selvästi kenraaliharjoitustaan paremmin ja matkaan päästiin ajoissa. Lentokentällä jäi hyvin aikaa vielä juoda aamukahvit äidin kanssa ennen turvatarkastuksen läpäisemistä. Sen jälkeen ei ollut paluuta takaisin...

Tuntuu että aikatauluni kulkee vuoristorataa, sillä lentokoneen nokassa havaittiin jonkinlaista vikaa, jonka korjaaminen vei noin vartin. Onneksi ei sentään enempää ja menetetty aikakin saatiin lennon kuluessa kiinni. Sain kuitenkin mukavan muistutuksen siitä, kuinka mitä tahansa voi sattua 14 lentoni aikana.

Lento meni nopeasti eikä aikaakaan, kun Amsterdam jo tuli näkyviin pilvien seasta. Näky oli epätodellinen, sillä peltosarat kaupungin laitamilla olivat kuin millintarkasti viivoittimella vedetyt. Koska Alankomaiden maa on vielä täydellisen tasaista, näky oli kuin tietokoneella piirretystä mallikuvasta. Mielikuvaa vahvistivat vielä riveissä seisovat tuulimyllyt ja niin suloisilta pienoismalleilta näyttävät autot.

Keskustan lähestyessä ja teollisuusalueiden tullessa näkyviin näkymä muuttui todellisemmaksi - niin todelliseksi kuin se lentokoneesta voi näyttää. Upeita syysväreissä loistavia puistoja katsellessa oli vaikea tajuta, että kohta olisin maailman toisella puolella kevätkukkien loistossa.

Lentokentällä lyöttäydyin kahden samalle Hong Kongin lennolle tulossa olleen varttuneemman suomalaisen naisen seuraan. Ajan tappaminen sujui mukavia jutellessa oikein kivuttomasti ja kohta olikin taas aika nousta koneeseen edessä elämäni pisin lento, 11 tuntia läpi Siperian. Huomasin matkareitin myös kulkevan vain alle sadan kilometrin päässä Helsingistä. Erittäin mieltä nostattavaa siis herätä aamulla kello 5.30 ja matkustaa Amsterdamiin vain huomatakseen kohta olevansa lähtöruudussa. Onneksi tämän toteamuksen jälkeen matkasta oli enää jäljellä noin 9 tuntia eli juuri sopivasti yöunille. Uusilla tuttavillani asiat eivät olleet aivan näin hyvin, sillä heillä oli vielä 9 tunnin jatkolento Sydneyyn eli yhteensä yli vuorokausi lentokoneissa ja -asemilla. Kaiken lisäksi lentomme oli jäänyt jälkeen aikataulusta jo yli vartin ja heidän vaihtoaikansa oli hupenemassa.

Cathay Pacificin lentokone oli huomattavasti isompi kuin mikään kone, millä olin ennen lentänyt, vaikkei se edes mikään jumbojetti ollut. Suunnistin paikalle 62K, jossa koneen koko ei enää tuntunutkaan – hyvä jos jalat mahtuivat penkkien väliin. Palvelu kyllä pelasi oikein hyvin: hammasharjat, - tahnat, lentosukat, silmälaput, käsivoidetta vessassa, juomia useaan kertaan ja ruokakin oikein maittavaa. Ei kyllä voinut olla ajattelematta sitä ekologista kuormitusta mitä jokaisesta erikseen pakatusta tavarasta koitui.

En tainnut ennen olla todistanut auringonlaskua pilven yläpuolelta; se oli upeaa katseltavaa. Unta varten oli lisäksi tyyny ja peitto ja valomerkki ennen puolta yötä (Hong Kongin aikaan), joten ei muuta kuin nukkumaan.

28.10 Aattoilta pitkä on

Tajusin perjantai-iltana - tai oikeastaan lauantaiaamuna - nukkumaan mennessäni, että nyt on kiire hoitaa kaikki jäljellä olevat asiat ennen sunnuntaiaamun lähtöä. Tarkka kolmen kuukauden suunnittelu petti totta kai viimeisellä hetkellä. Onnistuin onneksi lahjomaan äitini käymään puolestani apteekissa ja vaihtamaan valuuttoja – neljiä eri dollareita.

Pakkasin kuumeisella kiireellä tavaroita ja mietin, mitä voisin jättää pois. Rantapyyhe jäi kotiin samoin kuin toinen pullo aurinkovoidetta, jonka olin varmuuden vuoksi ostanut Prismasta alle puoleen hintaan. Sesongin ulkopuolella on hyvä tehdä ostoksia.

Parasta viimeisessä illassa olivat ystävien kanssa järjestetyt ”illalliset”: nuudeliwokkia, punaviiniä ja lettuja vatsan täydeltä. Enkä edes panikoinut paljoa! Kunnes…

Loppuilta meni (taas kerran) katastrofin puolelle. Onnistuin kaiken lisäksi huomaamaan kello kymmeneltä illalla, että viisumini oli vain Australiaan. Hetken panikointi, äidin haukut ja wikipediaan, josta löytyi linkki viisumisäädöksiin, jotka kertoivat minulle, että Suomella on erikoissopimus Uuden-Seelannin ja Yhdysvaltojen kanssa viisumivapaudesta lyhyillä matkoilla ja ettei Hong Kongiinkaan tarvita viisumia. Huh huh. Luultavasti matkatoimiston väki selitti tämän minulle juurta jaksaen lentoja varatessani, mutta onnistuin sen tapani mukaan jo unohtamaan.

Positiivista pikkutunneille venyneessä illassa oli kuitenkin se, ettei unta tarvinnut pitkään odottaa.