Pallon ympäri

37 päivässä maailman ympäri pysähtyen Hongkongissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Los Angelesissa.

3.12.06

1.12 Newport Beach, The O.C.

Vaikka en vielä sitä itse tiennytkään, olin astumassa Wal-Mart - reissuni jälkeen aivan erilaiseen maailmaan. Oli nimittäin vihdoin saanut yhteyden Cairnsissä tapaamiini kalifornialaisiin tyttöihin, Hilaryyn ja Ainsleyyn, jotka olivat tulossa hakemaan minua hosteliltani vielä samana iltana. Määränpäänämme oli heidän kotikaupunkinsa Newport Beach Orange Countyssa - juuri se paikka missä kuvataan Suomessakin suosittua televisiosarjaa O.C.

Uusissa ystävissäni oli paljon amerikkalaisten hienoimpia luonteenpiirteitä - avoimuutta, välittömyyttä ja vieraanvaraisuutta. Vaikka olen sosiaalinen ihminen, lähes vieraiden ihmisten tapaaminen muutaman viikon jälkeen ei yleensä ole helppoa, mutta he kohtelivat minua heti kuin vanhaa ystävää ja tiesin viimeisistä päivistäni tulevan hyviä, ellei jopa matkani parhaita.





Alkoi jo olla myöhä, joten tunnin ajomatkan jälkeen päätimme mennä ystävieni lempi ruokapaikkaan syömään kevyttä illallista. Tämä paikka oli ihanan kotoisa viisikymmentälukulaiseen tyyliin sisustettu amerikkalainen ruokabaari (englanniksi "diner"), jonka kanasalaatti vei kielen mennessään. Ruokaa odotellessamme Hilary kävi hakemassa poikaystävänsä Chrisin lentokentältä, minkä jälkeen suuntasimme kohti Hilaryn kotia.



Ajoimme upeiden jouluvalojen läpi portille, jossa portinvartija tervehti meitä ja päästi meidät rauhalliselle asuinalueelle. Ihastelin kauniita taloja ja upeata valaistusta. Täältä löytyi paljon enemmän sitä kaivattua glamouria kuin Hollywoodista. Hilaryn talokin oli juuri niin hieno kuin ympäristön perusteella saattoi olettaa. Jätimme osan tavaroistani sinne seuraavaa päivää varten ja suuntasimme Ainsleyn luokse, missä viettäisin ensimmäisen yöni. Hänen kämppiksen kanssa jaettu asuntonsa oli hiukan vaatimattomampi, mutta oikein tyylikäs sekin ja olin iloinen saadessani painaa pään tyynyyn ennätystäyden päivän jälkeen ennen matkani viimeisen kokonaisen päivän seikkailuja.