26. - 27.11 Fox - Greymouth - Christchurch - Wellington - Rotorua

Tänään oli vuorossa matkan hulluin matkustuspäivä. Ensin kolme tuntia bussilla, sitten kuusi tuntia junalla ja vielä tunnin lento. Liikenneyhteydet ovat todella niin huonot eteläsaaren länsirannikolla, että tämä oli oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto selvitä pohjoissaarelle yhden päivän aikana.

Tiukan aikataulun rytmittämä päivä alkoi oikein lupaavasti aamulla seitsemältä, kun bussia ei kuulunut. Odotin hermostuneena terassilla sateensuojassa melkein tunnin bussia tähyillen, ennen kuin hostellin vastaanotto aukesi ja pääsin pyytämään heitä soittamaan kuskille. Kävi ilmi, että kuski oli vain myöhässä, mikä ei näyttänyt olevan hirvittävän yllättävää tai epätavallista. Tilanteen ärsyttävyyttä lisäsi se, että olin valinnut juuri tämän pienemmän yhtiön kuljetuksen sen aikaisemman ajankohdan takia, vaikka olisin päässyt samalla hinnalla huomattavasti mukavamman bussin kyytiin. Esitin närkästykseni kuskille, mutta hän näytti lähinnä hämmentyneeltä. Olin luullut että vain Australialaiset ottavat asiat rennosti...






Onneksi olin kuitenkin varannut tarpeeksi aikaa päivän ainoaan junaan ehtimiseen. Sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa esimerkiksi interreilaaminen ei tulisi kysymykseenkään, sillä junaverkkoa ei ole lainkaan niin kuin Euroopassa. Junat yhdistävät muutaman suuren kaupungin pari kertaa päivässä - jos sitäkään - ja niitä markkinoidaan usein maisemilla tai mukavuudella, ei niinkään nopeana keinona päästä paikasta A paikkaan B. Tämä oli "yhdeksi maailman upeimmista junamatkoista" tituleerattu TranzAlpine - juna, joka kulkee nimensä mukaisesti Etelä-Alppien läpi länsirannikolta itärannikolle.






Matkalla oli tarkoitus ihailla upeita vuortenhuippuja, mutta eihän siitä taaskaan mitään tullut, kun sankka pilviverho peitti näkyvyyden. Sää selkeni vasta vuorten madalluttua kukkuloiksi itärannikkoa kohti mentäessä. Junamatka oli kuitenkin oikein rentouttava kokemus ja oli hienoa olla taas kerran lähes koskemattoman luonnon keskellä.






Christchurchissä ehdin sopivasti katsastaa katedraalin ja sitä ympäröivän aukion ennen kuin matka jatkui lentokentälle sujuvasti kohti Wellingtonia. Lentokoneen ikkunasta näin ylitettävän Cookin salmen ja pääkaupungin kutsuvat valot auringon laskiessa. Koneen laskeutuminen oli lähes yhtä pelottavaa kuin Queenstownissa, sillä tällä kertaa joutui pelkäämään kumpaan törmätään: mereen vai kaupungin taloihin. Olin vielä juuri saanut ystäviltäni tietää, että Uudessa-Seelannissa oli kuollut nuori suomalaisnainen lento-onnettomuudessa.

Kaikki meni tietenkin hyvin, paitsi että väsyneenä hostellille saapuessani huomasin jättäneeni pienemmän reppuni matkatavarahihnalle ja oli liian myöhä enää yrittää saada sitä takaisin samana iltana. Kävin pienellä iltakävelyllä karkottaakseni matkustusjäykkyyden ja katsoin seuraavan päivän bussipysäkin valmiiksi. Kaduilla oli todella rauhallista, jopa hiukan aavemaisen hiljaista, mutta jotenkin kotoisaa. Wellingtoniin haluaisin joskus uudestaan kokemaan kaupungin paremmin kuin vain välipysähdyspaikkana.











Seuraavana aamuna minulla oli onneksi muutama tunti käytettävissäni ennen Rotoruan bussin lähtöä ja käytin ne kävelemällä ympäri kaupunkia. Ihastuin Wellingtonin maalaukselliseen sijaintiin kukkuloiden ja meren välissä ja ihastukseni vain kasvoi bussin ikkunasta näkyvien pienten laaksoissa sijaitsevien kaupunginosien vilahdellessa ohi.







Pohjoissaari ei ole maisemiltaan aivan niin dramaattinen kuin eteläsaari, vaan sen maisemaa dominoivat pyöreät kukkulat, metsät ja leijonanosa maan 90 miljoonasta lampaasta. Alkuun oli hauska seurata näiden suloisten otusten temmellystä, mutta neljän tunnin jälkeen maisema alkoi jo puuduttaa. Onneksi pian siirryimme saaren tuliperäiselle alueelle ja "aavikkotielle", jonka viereisellä Rangipon tasangolla kuvattiin muun muassa Kuninkaan Paluun suuret taistelut. Taustalla taas häämöttivät kaksi tulivuorta, Mt Ruapehu ja Mt Ngauruhoe, jotka muodostivat Mordorin pelottavan maaston. Lopulta saavuin illalla Rotoruaan, jonka tunnistin vähintään sen ominaistuoksusta - mädäntyneelle kananmunalle haisevasta rikistä.