16.11 Kata Tjuta (The Olgas) & Uluru (Ayers Rock)

Heräsin aamulla levänneenä hyvien yöunien jälkeen. Täällä tähtien alla nukuessa ei tarvitse olla huolissaan oikeastaan mistään, koska sadetta ei käytännössä ole ja eläimet eivät pelottele, muutamia hyönteisiä ja matelijoita lukuun ottamatta. Yön tähtitaivas oli upea ja tähtiä tuntui olevan kirkkaalla taivaalla huomattavasti enemmän kuin pohjoisella pallonpuoliskolla.


Päivän ensimmäisenä kohteena oli Kata Tjutan kiviryhmä, jonka nimi vapaasti käännettynä tarkoittaa monia päitä. Nimi on oikein osuva kuvaamaan näitä oudosti muodostuneita kiviryppäitä, jotka kaukaa näyttävät sileältä kalliolta mutta lähempää katsottuina paljastuvat muodostuneen miljoonista yhteensulautuneista pikkukivistä.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen nälkä alkoi olla kestämätön ja muutaman kilometrin päässä näköalapaikalla nautittu tortilla-ateria maistui taivaalliselta. Kata Tjuta näytti myös vielä kiehtovammalta kauempaa.


Ruokalevon jälkeen horisontissa alkoi vihdoin siintää se kivi, jota me kaikki olimme ensisijaisesti tulleet katsomaan. Uluru eli Ayers Rock näytti juuri niin tutulta kuin tuhansissa kuvissa aiemmin, mutta läheltä sen muodot paljastuivat paljon monimuotoisimmiksi kuin miltä kuvissa näyttää. Sen seinämissä oli myös harmaita raitoja edustamassa sateella ryöppyävien vesiputousten uomia.

Vietimme pari tuntia Ulurun kulttuurikeskuksessa, jossa saimme seurata videolta aboriginaalien perinteitä ja yhtä heidän lähihistoriansa suurta mullistusta - Ulurun omistajuuden vaihdosta. Aboriginaalit saivat takaisin pyhän kivensä omistajuuden vuonna 1995 sopimuksella, joka on historiallinen heidän ja valkoihoisten valloittajien välisissä aroissa suhteissa.
Näin aboriginaalien kulttuuri on alueella oikeutetusti laajasti esillä, myös törkeän ylihinnoitellussa matkamuistomyymälässä, jonka uhriksi minäkin jouduin (katso huivi viereisessä kuvassa).Ilta huipentui auringonlaskuun ja illalliseen näköalapaikalla, minkä jälkeen ajoimme viimeiselle leiripaikallemme, jossa istuimme nuotion äärellä ennen viimeistä yötämme taivasalla.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home