31.11 Hong Kong Central ja Cheung Chau

Heräsin aamulla aikaisin pitkästä aikaa suhteellisen hyvin levänneenä. Ulkona ilma oli edellisen päivän tavoin aurinkoinen, mutta se verran sumuinen, että näkyvyys ei ollut kovin hyvä. (Itse asiassa ilma pysyi tällaisena koko visiittini ajan. Johtuikohan kenties saasteista?) Hylkäsin siis alkuperäisen suunnitelmani keskustan yläpuolella häilyvän kukkulan valloittamisesta ja valitsin varasuunnitelmani hiukan kauempana olevan saaren valtaamisesta.


Aikaisin aamulla kaupunki oli yllättävän tyhjä; illan ihmisvirrat olivat vaihtuneet muutamaan siellä täällä kiiruhtavaan aamuvirkkuun. Kävelin satamaan, jossa astuin yhteen kaupungin tunnusmerkkinä toimivista vanhoista lautoista, jotka kulkevat edestakaisin salmea kaupungin kahden pääsaaren - Kowloonin ja Hong Kongin - välillä. Odotin joutuvani maksamaan omaisuuden tästä lystistä, mutta huomasin monen paikallisenkin kiiruhtavan lautoille ja hetken valuuttakursseja laskeskeltuani minun oli pakko hyväksyä maksaneeni juuri 17 senttiä yhdestä kaupungin suurimmista nähtävyyksistä. Aloin lämmetä yhä enemmän tälle suurkaupungille.

Jos mahdollista, rannan pilvenpiirtäjät näyttivät lautasta katsottuna vieläkin vaikuttavimmilta ja taas minuun iski tunne kaupungin kahtiajakoisuudesta vanhan ja uuden välillä. Centraliin saavuttuani seurasin opasteita kaukaisemmille saarille vievien lauttojen lähtöpaikalle. Tällä kertaa yli puolen tunnin lauttamatkasta jouduin pulittamaan hiukan yli euron. Helsingissä tällä hinnalla en edes pääsisi raitiovaunulla yhtä pysäkinväliä.


Matka suuntautui pienelle Cheung Chaun saarelle, joka on viikonloppuisin Hong Kongilaisten pakopaikka kaupungin kiireestä ja saasteista. Viikollakin vanhoja kalastusveneitä pursuava satama oli täynnä elämää, mutta muutaman korttelin päähän käveltyäni rauhallinen tunnelma täytti ilman. Katujen varsilla joku kuori katkarapuja ja toinen perkasi kalaa myyntiä varten.





Kävelin aluksi ympäri kylää ja kävin katsastamassa pakollisen nähtävyyden: Pak Tain temppelin. En (sisäänpääsymaksun pelossa) uskaltautunut sisälle asti vaan jatkoin matkaa kylän läpi saaren toiselle puolelle Tung Wanin rannalle. Ranta oli lähes typötyhjä ja nautin kävellessäni vesirajassa ilmaisen jalkahieronnan tarjoavassa hiekassa. Kauempana näin yhden ihmisen nauttimassa hienosta päivästä – hengenpelastaja istui keskellä valvottua uima-aluetta ilman ainoatakaan vahdittavaa.

Rannan päästä alkoi maisemareitti saaren toiseen päähän. Kävelin tätä reittiä lähes koko saaren ympäri – varmaankin lähes kymmenen kilometriä. Oli nautinnollista olla taas luonnon helmassa Hong Kongin kaupungin sykkeen jälkeen ja silloin tällöin vastaan tulevat ihmisetkin näyttivät ihanan levollisilta.

Matkaoppaan lupauksen mukaan saarella pääsi hiukan kosketuksiin vanhan Hong Kongin kanssa. Palatsit, hautausmaa, vanhat kalastusveneet ja käsin työskentelevät ihmiset loivat nostalgisen tunnelman.
Yhdellä näistä vanhoista veneistä pääsi saaren toisesta päästä takaisin lauttalaiturille. Sen kyydissä ihastelin erään vanhan naisen ketteryyttä: hän kyyristeli penkkien alle sellaisella tavalla, että länsimaisella mummolla noidannuoli olisi jo iskenyt pelkästä ajatuksesta. Kiinalaisten elämäntavalla täytyy olla hyviä vaikutuksia, sillä tämän lisäksi olen myös nähnyt vain hyvin vähän ylipainoisia kiinalaisia. Pitänee ruveta käymään useammin kiinalaisessa ravintolassa.

Tällä kertaa päädyin kuitenkin McDonald’siin (”testaamaan maakohtaisia eroja”) ja ihastuin jälkiruokavalikoimaan, joka kaiken lisäksi taas kerran oli älyttömän halpa. (McFlurry 70 senttiä, pieni pirtelö 50).

Vaikka tutkimusmatkaani oli kulunut paljon aikaa, aikaisen aamuherätyksen ansiosta kello ei vielä ollut paljoa. Päätin kuitenkin jättää kunnianhimoiset suunnitelmat sikseen ja mennä muutamaksi tunniksi lepuuttamaan kävelystä turtuneita jalkojani. Tarkoitukseni oli myös käyttää hostellin hyvin toimivaa langatonta internetiä, mutta vihdoin koin ensimmäisen suuren mutkan matkallani. Jotainhan aina täytyy jäädä – niin tälläkin kertaa. Olin unohtanut sähköpistokeadapterini kotiin. Koska tietokoneeni akku oli jo lähes loppumispisteessä, ei auttanut muuta kuin lähteä etsimään uutta.

Astuin sisään ensimmäiseen löytämääni, hiukan epämääräisen oloiseen elektroniikkaliikkeeseen. Myyjä kaivoi tiskin takaa ”kaikkeen sopivan” adapterin. En kuitenkaan ollut vakuuttunut sen toimivuudesta, joten lähdin matkaoppaan opastamana hienompaan ostoskeskukseen etsimään ”kalliiksi mutta luotettavaksi” kuvailtua elektroniikkaketjun myymälää. Etsin tätä liikettä suunnattoman ostoskeskuksen uumenista lähes tunnin vain kuullakseni ettei heillä myydä tällaisia adaptereita. Kyselin muutamasta viereisestä liikkeestä, kunnes juuri kun olin luovuttamassa, eräs kauppias kaivoi tiskinsä takaa aivan samanlaisen tuotteen kuin epämääräisemmässäkin kaupassa. Positiivista etsintään kulutetussa ajassa oli se, että säästin pari euroa, sillä ilman tinkimistäkin tämän liikkeen hinta oli yli puolet halvempi, vaikka se sijaitsi Armani juniorin vieressä.

Etsintään kulutetun ajan jälkeen minulla oli kiire illan kohokohtaan – maailman suurimpaan valoesitykseen, joka muodostui 30 rakennuksesta salmen molemmin puolin. Show oli todella lumoava ja pysäytti kaikki näköetäisyydellä olleet ihmiset paikoilleen minuuteiksi. Show’n loputtuakin jäin tuijottamaan sataman upeita valoja yli puoleksi tunniksi tietäen tämän olevan viimeinen mahdollisuuteni nähdä ne. Sitten suuntasin vielä kiinalaiseen pikaruokapaikkaan oikein maittavalle merenelävä-riisi–aterialle ja sanottuani hyvästit öiselle Hong Kongille suuntasin nukkumaan kovalle patjalleni (viimeistä kertaa, luojan kiitos!).