1.11 Lantau

Aamulla oli aika jättää hyvästit urbaanille Hong Kongille ja siirtyä lentokenttäbussin kyydissä kaukaisemmalle Lantaun saarelle. Suuntasin lentokentällä suoraan lähtöselvitykseen, vaikka lentoni lähtöön oli vielä yli 11 tuntia. Näin siksi, että pääsisin eroon liikaa painavasta rinkastani. Jätin myös osan käsimatkatavaroistani tavaransäilytykseen ja suuntasin infotiskille kyselemään saaren liikenneyhteyksistä. Tavoitteenani oli nähdä Iso Buddha, 26 metriä korkea ”maailman suurin istuva Buddha-patsas”. Se sijaitsi saaren keskiosassa, eikä kartalla näyttänyt kovin kaukaiselta.



Infon ohjeiden mukaisesti matkustin bussilla Tung Chungiin, yhteen Lantaun uusista lähiöistä, josta Po Linin luostariin pääsemiseksi oli kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli mukava, juuri avattu gondoli-hissi, joka kiipesi kukkuloiden yli saavuttaen määränpäänsä Ngong Pingin noin 20 minuutissa. Seikkailunhaluisena valitsin kuitenkin halvemman ja paikallisten suosiman vaihtoehdon – bussin.

En tiennyt mitä olin odottanut, mutta en ainakaan tällaista kyytiä. Koko matka oli kuin vuoristorata. Bussi pomppi kuin vieteri ja nousi lähes pystysuoraa seinämää ylöspäin ja taas toisella puolella alaspäin ja taas ylöspäin ja taas alaspäin ja niin edelleen.




Huomasin myös, että aiemmin niin suloisen pieniltä näyttäneet kukkulat olivatkin kunnioitettavan kokoisia vuoria. Huolimatta pienestä ilkeästä tunteesta vatsassani en katunut valintaani, sillä kuka nyt ei haluaisi päästä yli tunnin kestävään vuoristorataan alle kahdella eurolla? Kaiken lisäksi maisemat olivat hiukan huonosta näkyvyydestä huolimatta henkeäsalpaavia (varsinkin metrin päässä rotkosta ajaessamme).

Matkan tuntuessa ikuisuudelta yllätyin suuresti, kun lopulta silmieni edessä seisoi suurin koskaan näkemäni patsas. Täytyy myöntää näyn olleen vaikuttava, varsinkin kun varsinainen patsas oli kukkulan huipulla 263 portaan päässä.




Halusin heti kiivetä katsomaan sitä ja ostin samalla lipun sen jalustan sisällä olevaan näyttelyyn ja kasviruokaravintolaan luostarissa. Näkymät Buddhan luota olivat myös upeat. Näyttely taas oli suuri pettymys, mutta ruoka vegetaristiravintolassa oikein maittavaa, joten lähdin tyytyväisenä ja kylläisenä tutkimaan luostarialuetta.







Luostari koostui muutamasta temppelistä ja munkkien asuinalueista. Kukin koristeluilla pihoilla poltettiin suitsukkeita ja sisältä temppelit olivat kirjavan värikkäitä. Lieneekö johtunut suomalaisesta mausta, joka on tottunut luterilaiseen minimalistisuuteen, mutta minun silmääni kultaiset Buddha-patsaat ja värikkäät koristeet olivat jotenkin tyylittömän näköisiä. Ovella vanha mies myi ennustuksia. Olisin halunnut ostaa yhden, mutta koska teksti oli kiinaksi eikä käännöstä nähtävästi ollut tarjolla, tyydyin seuraamaan nuorten kikattelua miehen lausuessa heille heidän kohtaloaan.




Alueella olisi vielä ollut muutakin nähtävää, esimerkiksi kiinalainen teepuutarha ja viisauden polku, joka koostui puupilareihin veistetystä kuuluisasta kiinalaisesta rukouksesta, mutta aurinko alkoi jo laskea ja temppelikin sulkea oviaan. En halunnut maksaa gondolihissistä pimeässä, joten päädyin taas kerran vuoristoradan kyytiin. Tällä kertaa matka sujui kuin konkarilta ja eipä aikaakaan, kun edessäni häälyivät Tung Chungin pilvenpiirtäjäkerrostalojen tuhannet valot.





Lentokentälle päästyäni etsin käsiini lepohuoneen, jossa ei kuitenkaan ollut juuri silloin tilaa. Istuin sen liepeille väijymään vapautuvia paikkoja, mutta jouduinkin itse saaliiksi. Minut nappasi Hong Kongin turismiviraston kyselyä tekevä virkailija, joka tenttasi kokemuksiani vartin ajan. Minua edelleen kyllä ihmetyttää, miten Britannian entisen siirtomaan turismista elantonsa saava työntekijä voi puhua aivan kiinalta kuulostavaa englantia. Nainen oli kuitenkin erittäin mukava ja kärsivällisesti toisti jokaisen kysymyksen, jota en ymmärtänyt edes kolmannella kerralla. Kiitokseksi ahkerasta vastaamisesta sain Hong Kong-pinssin, mutten ollut varma laskettaisiinko sitä ”teräväksi esineeksi”, joten suuren surun saattelemana heitin sen lähimpään roskakoriin.

Samalla haukankatseeni huomasi lepohuoneessa vapautuneen paikan, johon ryntäsin apinan raivolla. Lysähdin makuulleni ja nukahdin kolmeksi vartiksi korvatulppien ja silmälappujen tarjoaman suojan avulla. Sitten olikin jo aika astua koneeseen kohti uutta mannerta.