04.11 Sukellusretki Isolla Valliriutalla

Aamulla pakkasin loput tavarani ja vein ne hostellin säilytykseen, sillä nukuttu yöni oli viimeinen tässä kaupungissa, koska illalla jatkaisin matkaa bussilla kohti etelää. Kiirehdin satamaan etsimään sukellusmatkani järjestäjän alusta, mikä ei ollutkaan aivan helppo thtävä, sillä samaan aikaa satamasta oli lähdössä ainakin 20 muuta alusta. Lopulta pelätessäni myöhästymistä soitin heille ja löysin laivan helposti.



Matkasimme noin 50 henkilön laivalla puolitoista tuntia kohti Suurta Valliriuttaa, ”maailman suurinta elävää asiaa”. Tämä on toinen Cairnsin uskomattoman ympäristön maailmanperintökohteista ja monen mielestä maailman paras sukelluskohde. Itse en ole koskaan aiemmin sukeltanut, joten olin varannut snorklausmatkan ja yhden kokeilusukelluksen. Henkilökunta selvitti minulle ja viidelle muulle kokeilusukellusta tekevälle turvaohjeet ja toimimisen vedessä.



Saavuttuamme riutalle, osa ryhmästämme siirtyi sinne ankkuroituneelle suuremmalle alukselle yli yön kestävää matkaansa varten. Me päivämatkalaiset vedimme märkäpuvun ja maskin päähämme, räpylät jalkaan ja hyppäsimme veteen. Meitä oli taas varoitettu kymmenistä vaaroista, jotka lymysivät meren uumenissa, kuten myrkylliset korallit, kivikalat, meduusat, mustekalat, simpukat ja rauskut, joista kaikista jotkut lajit voivat tappaa pelkästä kosketuksesta - puhumattakaan haista ja joka puolella Australian rannikkoa erittäin voimakkaina virtaavista merivirroista. Tärkeintä oli se, ettemme koskisi mihinkään, ei vain mahdollisen kuoleman pelossa vaan myös yksinkertaisesti siksi että se on ankarasti kielletty kansallispuiston säännöissä ja saattaa tuhota jo muutenkin vaarassa olevaa satoja miljoonia vuosia vanhaa riuttaa.





Snorklaus oli mahtavaa. En ole koskaan ollut mikään erityinen kala-fani, mutta täällä merenalaisessa ihmemaassa ympärille katsellessani olisin ottanut minkä tahansa kalan omaan akvaariooni ja katsellut sitä tuntikausia. Onneksi näin ei saa tehdä, sillä muuten tämä lumoava ympäristö olisi kadonnut jo kauan aikaa sitten.
















Kohta olikin jo kokeilusukellukseni aika. Se loppui kuitenkin lyhyeen, kun korvani eivät suostuneet kestämään painetta enää kolmen metrin syvyyden jälkeen. Minua harmitti hetken, mutta palasin snorklaamaan ja olin taas tyytyväinen, sillä olin useasti kuullut snorklauksen olevan jopa parempi tapa ihastella tätä luonnonihmettä, koska värikkäin osa riuttaa on aivan merenpinnalla. En siis tuntenut menettäneeni mitään olennaista. Opinpahan yhden asian enemmän: minua ei vain ole luotu
sukeltajaksi.



Palasin hostellille suihkuun ja kävin vielä nauttimassa ilmaisen spagettilautasellisen reppumatkaajien suosimassa ravintolassa, johon olin saanut kasan ilmaiskuponkeja kanadalaisilta huonetovereiltani. Sitten bussilla kohti Cardwellia.